Esittelyssä Katriina Kovalainen: ”Taustojen tarkistaminen kannatti.”

Katriina Kovalainen aloitti palvelutuottajana Justinin riveissä elokuussa. Yritys oli Katriinalle tuttu jo entuudestaan, mutta viimeinen silaus päätökseen hakea Justinille töihin tuli somemaailmasta, jossa entinen justinlainen kertoi yrityksestä kauniilla tavalla.

Katriina kertoo, että vaikka tunsikin Justinin tiimistä muutaman henkilön ennalta, se oli lopulta somessa ollut postaus, joka kiinnitti hänen huomionsa ja sai hakemaan Justinille töihin. Kyseessä oli urallaan jo toisaalle suunnannut henkilö, joka kertoi aiemmasta työnantajastaan Justinista arvostavasti.

“On hirveän hieno tarina, jos on edennyt omien ambitioidensa perässä muualle töihin, mutta edelleen kertoo vanhasta työpaikastaan kauniilla tavalla. Sillä on ihan toisenlainen painoarvo.” Katriina sanoo.

Niinpä Katriina päätyi tarkistamaan taustat, kuten hän asiaa kutsuu. Hän soitteli aiemmille kollegoilleen, sillä ei kokenut tarvetta vaihtaa työpaikkaa vain vaihtamisen vuoksi.

“Näillä kokemusvuosilla on jo ymmärtänyt yrityksen arvojen tärkeyden. Justinilla arvoja todella eletään joka päivä todeksi. Se näkyy ulospäin.”

Eletään, kuten opetetaan

Rekryprosessista asti Justinin kypsyystaso teki vaikutuksen. Hakuprosessista Katriina kiittää, että sen aikana oli turvallinen olo. Työnhakijaa pidettiin ajan tasalla, koko ajan tiesi, mitä tapahtuu seuraavaksi. Perehdytysohjelma oli mietitty valmiiksi. Ja sitäkin tehdään kuten opetetaan: paketoituna ja jalostettuna kuten palveluiden tuottaminen muutenkin.

“Täällä arvojen lisäksi ihan oikeasti eletään niin kuin opetetaan. Palvelut määritellään, paketoidaan, vakioidaan, mutta sen lisäksi annetaan tilaa kehittää niitä yhdessä. Justinilla on todella hyvä balanssi olemassa olevien asioiden ja uuden kehittämiselle annettavan tilan välillä.”

Taustojen tarkistaminen kannatti.

“Yritys on juuri niin hyvä kuin millainen se on kokonaisuutena. Justinilla ihmiset juttelevat keskenään. Tietoa jaetaan. Olen kokenut, että aina voi kilauttaa kaverille, kun tarvitsee sparrausta. Ja aina on löytynyt ratkaisu.”

Katriina on toiminut konsulttina aiemminkin. Kokemuspankista löytyy myös palveluntarjoajan saappaissa toimimista ja johtajarooleja. Katriina ei kuitenkaan halunnut olla kaukana asiakkuuksista ja liiketoiminnan rajapinnasta, vaan tehdä asioita itse.

Justinilla hän on päässyt lyhyessä ajassa auttamaan useampaa asiakasta. Työtehtäviin on jo ehtinyt kuulua tilapäisesti palvelupäällikköroolissa toimimista, palvelun- ja toimittajahallinnan prosessien määrittelyä ja kehittämistä, palvelunhallinnan roadmapin määrittelyä, sparrausta, konfiguraationhallintaa ja palvelusalkun määrittelyä.

“Ennen kaikkea työn suola ovat ne mielenkiintoiset asiakastoimeksiannot. Uudet tekemisen tavat, kulttuurit, erilaisten tapojen havaitseminen ja niistä oppiminen, Katriina listaa asiakastyön innostavia puolia. – Konsulttiroolissa toimiminen on antoisaa, kun näitä asioita katsoo tietyllä tapaa ulkopuolisten silmälasien läpi. Saa rohkeasti auttaa selkeyttämään asiakkaan toimintaa, ja kulkea asiakkaan rinnalla pätkän matkaa auttamassa.”

Työasioiden vastapainoksi Katriina kertoo harrastavansa teatterikoulun produktioryhmässä toimimista ja tanssia. Jokaisella justineerilla saa olla oma juttunsa, hän toteaa.

Lisää Katriinan omista jutuista löydät hänen henkilöesittelystään: » Katriina Kovalainen (justin.fi)

Haluatko Katriinalle työkaveriksi? Justinissa pääset auttamaan palveluorganisaatioita tuottamaan #parempaapalvelua. Jos sinunkin intohimonasi on asiakas- ja palvelulähtöinen johtaminen sekä parempien palveluiden kehittäminen, katso avoimet työpaikkamme täältä: » Töihin? (justin.fi)

Julkaistu 11.01.2024

Aiheeseen liittyvää sisältöä