Palvelutehtaan tarinoita, osa 1/5: Kyllä ennen oli kaikki paremmin!


Saammehan esitellä: Talousosaston Rouva Nyyssönen. Laskutikun ja tilikirjojen armoitettu haltija jo vuodesta 1945.

Rakas päiväkirja.

Se on peräti kummallista, että nykyaikana vauhti on vain kiihtynyt ja kiihtynyt. Perusasiat eivät ole hoidossa missään. Kyllä ennen oli kaikki paremmin, ennen kuin moiset atk ja interweeppi sotkivat selvät asiat. Laskutikku ja tilikirja, niillä kyllä pärjäisi jos minä saisin päättää!

Oikeasti mieltäni painaa ja sydämeni on raskas. Jouduin tänään Herra Toimitusjohtaja Rosberg-Hilströmiä vaivaamaan. Käsi väristen veivasin keskuksen nummeron ja pyysin Sentraali-Sannaa yhdistämään. Pakkohan minun oli jälleen tuoda epäkohta johtajamme tietoon, vaikka millään en olisi halunnut häntä moisella vaivata.

Taisin saada nuoren herra Patruunankin valituksellani kiihtymään. Voi sentään. Vaan tokko se asiaa ratkaisee. Kukaan ei tätä tunnu ymmärtävän, vaikka niin viksua nuorta väkeä kolhoosissamme on.

Laskutikkua olen käyttänyt ansiokkaasti jo vuodesta 1945 ja selvät faktathan se näyttää. Tiedot eivät ole missään ajan tasalla. Myynti myy, mutta unohtaa kertoa tuotantopuulaakin väelle, mitä. Ja sitten kun kertoo, niin sellaista palvelua meillä ei ole. Ja kehitysosaston Herrat Insenjöörit eivät pysty myytyä palvelua tuosta vain taikomaan. Saati sitten, että minä pystyisin laskuttamaan mitä on myyty. Kun ei tiedetä yhtään, mitä ja kenelle ja milloin olisi pitänyt olla. Varsinainen rikkinäinen telehfooni, varsinainen haaveri tämä koko tehdas. Vaikka on kaiken maailman konfikuraattorit ja CpDmBt ja katalookitkin olemassa, niin eivätpä ole autuaaksi tehneet, ei. Ihmisistä se kaikki lähtee.

Ja vielä mustempaa on luvassa. Kuin ei suin surminkaan riittäisi, että ei tiedetä, onko ja kuinka paljon ja mistä rahaa tulossa taloon. Mutta kun kulujakaan ei osata seurata! Mustakantiset Tilikirjat pääsivät loppumaan jo vuonna 1985! Sen jälkeen tiedot eivät ole olleet koskaan ajan tasalla.  ATK:sta huolimatta. Ei koskaan.

Kauniisti olen kyllä koittanut asiasta sanoa, kun se on kuitenkin kunnia-asia pitää raha-asiat hyvässä ortnunkissa. Tulot ja menot.

Rakas päiväkirja. Ehkä tämäkin vielä selviää. Nyt on aika veivata gramohvoonista Liljankukka soimaan ja kattaa ruusukuvioinen kahvikuppi pöytään. Tilanne taitaa vaatia sikuripalan huuleen ynnä tilkan leikattua.

Huomenna on uusi päivä.

Teidän,

Sirkka Nyyssönen


Miten Talousosaston rouva Nyyssönen saa muut toimimaan haluttuun malliin? Vai saako? Siitä lisää osassa 2/5.

LISÄTIETOJA

Jos kertomus herätti ajatuksia ja innostusta, tutustu Justinin Muotoilevan palvelunhallinnan palveluihin: https://www.justin.fi/fi/palvelumme/  ja tilaa käsikirja !

Julkaistu 01.06.2021

Aiheeseen liittyvää sisältöä