Kosketuspisteistä palvelun rakenneosien ymmärtämiseen

Reilut kaksi vuotta sitten kirjoitin blogin aiheella ”IT4IT – muillekin kuin arkkitehdeille”. Kyseisessä blogissa käsittelin IT4IT:tä omalla ei-arkkitehtikielelläni. Nopealla lukaisulla olen parin vuoden takaisin itseni  kanssa edelleen samaa mieltä.

Uskon, että muutamien ”muotoilu” päätteisten sanojen hype alkaa taittumaan ja ollaan päästy pisteeseen, jossa palvelupolkujen kosketuspisteiden lisäksi palveluntuottajat haluavat ymmärtää ”palvelun” myös käsitteenä ja mitä se heidän tuotannolleen tarkoittaa elinkaarensa eri vaiheissa.

Tänään palasin aiheeseen sillä olemme havainneet, että parin vuoden hiljaiselon jälkeen IT4IT alkaa vihdoin nostamaan päätään ja useat organisaatiot ovat heränneet uudestaan tutustumaan standardiin. Kuluneen puolen vuoden aikana meille Justinilla on tullut varsin merkittävä määrä kyselyitä aiheen tiimoilta ja koulutuspaikatkin alkavat täyttyä. Mistä tämä sitten johtuu? Uskon, että muutamien ”muotoilu” päätteisten sanojen hype alkaa taittumaan ja ollaan päästy pisteeseen, jossa palvelupolkujen kosketuspisteiden lisäksi palveluntuottajat haluavat ymmärtää ”palvelun” myös käsitteenä ja mitä se heidän tuotannolleen tarkoittaa elinkaarensa eri vaiheissa. ICT palveluiden hallintaan tarkoitetuissa standardeissa ja hyvissä käytännöissä palvelun käsitteeseen viitataan monesti, mutta sitä ei ole määritetty riittävän tarkalla tasolla. IT4IT antaa palvelun rakenneosien ymmärtämiseen ja palveluiden versiointiin tehokkaita työkaluja sekä kuvaa olennaisen informaation ja tarvittavat työkalut palveluiden hallintaan – läpi niiden koko elinkaareen.

IT palveluntoimittajayhteisö on siis selkeästi kypsynyt viime vuosien aikana, mikä näkyy nyt kasvavana kiinnostuksena IT4IT -standardia kohtaan.

Jos sinäkin olet kypsynyt ottamaan loikan palvelunhallinnan ja -kehityksen seuraavalle tasolle, löydät  IT4IT Foundation koulutustemme tiedot ja aikataulut Oppia.fi -portaalista.

Lisätietoja IT4IT standardista: https://publications.opengroup.org/standards/it4it

Julkaistu 27.03.2019

Jani Palmu

CEO | Co-Founder, Palvelutuottaja jp@justin.fi +358 40 534 7516 Lue henkilöesittely

Aiheeseen liittyvää sisältöä