Opiskelijasta kehityspäälliköksi – Arjun Basnetin viiden vuoden matka Justinilla

Arjun Basnet tuli Justinille töihin 2016. Ensimmäiset työt ammattikorkeasta valmistumisen jälkeen Arjun teki Justinille projektityönä Academic Workin kautta, jonka jälkeen hän siirtyi justinlaiseksi. Viiden vuoden aikana Arjunin toimenkuva on koko ajan kehittynyt.

  • Aloitin projektityössä 2016. Välillä tein myös web developmentia, Arjun sanoo. – Sitten siirryin Data Content Managerin pariin JustinLabs-ideahautomoon ja edelleen sitä tietä Qualdatrixiin Head of Developmentiksi vuoden vaihteessa 2020-2021. DCM:n parissa työskentely vei mukanaan. Aika on mennyt kuin siivillä! Siitä tietää, että matka on ollut hyvä, Arjun naurahtaa.

Arjun jatkoi opiskelujaan Aalto Yliopistossa. Hän kiittää Justinin joustavuutta: kun opinnot tarvitsivat enemmän huomiota, työn osuutta vähennettiin ja opintojen eteneminen sai uutta vauhtia.  

  • Tulin mukaan tiimiin, kun olin opiskelija ja etsin töitä. Haastatteluun tullessani luulin hakevani softayritykseen. Haastattelun aikana selvisi, että Justin on paljon enemmän. Muitakin vaihtoehtoja oli tarjolla, mutta tänne tuleminen oli paras päätös. Totta kai matkan varrella vaikeissa projekteissa on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta ne kuuluvat asiaan. Justinilla olen saanut kasvattaa omia taitojani eteenpäin. Se on johtanut minut tähän paikkaan, jossa nyt olen ja työhön, joka on vienyt mukanaan.

Työn ohella Arjun tekee nyt tutkimusta opinnäytetyötään varten. – Isojen yritysten pitää ymmärtää, että softaekosysteemit ovat riippuvaisia tiedon laadusta. Siitä, että tieto on luotettavaa ja johdonmukaista. Kymmenen vuotta sitten tähän liittyvää tietoa oli vaikea löytää – nyt asiaa tutkitaan ja siitä puhutaan.

Qualdatrixillä uskotaankin vahvasti Data Content Managerin potentiaaliin.

Kiitosta saavat erityisesti myös työkaverit, joilta saa aina apua, sekä luottamus työntekijän osaamiseen. – Työtä koskevan päätöksen voi tehdä itse. Omistajuus ja siihen liittyvä riski annetaan, jos sen haluaa ottaa. Ja aina voi luottaa siihen, että ammattitaitoisesta porukasta löytyy joku, jonka kanssa sparrata päätöstä tai saada apua! 

Mikä on saanut Arjunin pysymään talossa jo viiden vuoden ajan?

  • Justinin kulttuuri on hyvin avoin, start-up-tyyppinen. Työni sisältö on kehittynyt ja oma osaaminen kasvanut koko ajan. Titteleillä ei ole merkitystä. Jos haluat ottaa vastuuta, sitä sinulle annetaan. Ei tarvitse mennä johtoportaita ylöspäin kyselemään lupaa päätöksiin. Kyllä nämä ovat ne syyt, jotka ovat pitäneet minut talossa.

Hetken mietittyään hän lisää: – Mutta on täällä vielä parempiakin juttuja. Työkaverit ovat todella ystävällisiä. Pidämme hauskaa. Vitsailemme ja piristämme toistemme päivää. Teemme töitä yhdessä. Enkä ole kokenut stressiä muiden taholta – asetan itse tavoitteet ja sitä myöden määritän oman stressitasonikin! Tämä on muuttanut todella paljon tapaani tehdä töitä. Mielestäni kaikkien yritysten pitäisi toimia näin.


Aiemmin omana tulosyksikkönään johdettu DCM-liiketoiminta eriytettiin Justinista vuoden 2021 alussa. Uuden yrityksen nimi on Qualdatrix, jonka vetovastuussa on Pekka Korpi. Pekan lisäksi Qualdatrixiin siirtyi Justinilta Mikko Juola ja Arjun Basnet.

Lisätietoja Qualdatrixista: https://datacontentmanager.com/about/

Lisätietoja Data Content Managerista: https://datacontentmanager.com/product/

Julkaistu 19.03.2021

Aiheeseen liittyvää sisältöä