Arrow ECS – “Justin tärkeänä tukena IT-alan toimialamurroksessa”

Justin tärkeänä tukena IT-alan toimialamurroksessa

New Yorkin pörssiin listattu Arrow Electronics on maailman suurimpia komponenttien ja sensoreiden jakelijoita yli 27 miljardin dollarin liikevaihdollaan. Yrityksen tytäryhtiö Arrow ECS Finland puolestaan on maailman suurimpia IT-alan jakelijoita. Justin on ollut tärkeänä lenkkinä kehittämässä Arrow ECS Finlandin asiakkailleen tarjoamia palveluja.

Yhteistyö alkoi keväällä 2018. Arrow ECS Finland tarvitsi Justinin apua uuden Microsoft-ratkaisun yhdistämisessä kumppaneidensa jo olemassa oleviin palveluihin.

– Justinin ammattilaiset auttoivat kumppaneitamme ottamaan näitä uusia ratkaisuja osaksi omaa palveluntarjontaansa. Samalla mietimme yhdessä, miten pystyisimme tuottamaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja loppuasiakkaillemme, Arrow ECS Finlandin Cloud Partner Manager Eetu Roponen kertoo.

Kokemus puhuu puolestaan

Arrow ECS Finlandilla oli yhteistyökumppaniksi muitakin vaihtoehtoja, mutta Justin vakuutti niin kokemuksensa kuin näkemyksensä perusteella.

– Justin kehitti erittäin kokonaisvaltaisen ja hyvän ratkaisun siihen, miten asioita lähdettäisiin viemään eteenpäin. Myös lopputulos oli erittäin hyvä, Roponen toteaa.

– Selvästi huomaa, että kavereilla on pitkät perinteet IT-alalla ja että he ovat olleet isojen IT-talojen kanssa tekemisissä. He tietävät, mitä pitää ottaa huomioon, kun puhutaan kokonaisvaltaisista ratkaisuista, joissa käytetään useita eri teknologioita, hän jatkaa.

”Rautaisia ammattilaisia ja hyviä tyyppejä”

Digitalisaation jatkuvasti muuttaessa työntekoa ja uusien teknologioiden virratessa markkinoille, on Justinin osaaminen osoittautunut tärkeäksi kilpailueduksi. Arrow ECS Finlandin asiakastyytyväisyys on parantunut, koska yhteistyön myötä he pystyvät auttamaan asiakkaitaan entistä paremmin.

– Näemme, että asiakastyytyväisyys on parantunut, koska nämä ovat vaikeita asioita ja kumppanimme tarvitsevat jatkuvasti tällaista apua, Roponen sanoo.

Hyvän yhteistyön myötä Justinin palveluja voi suositella myös muille.

– Suosittelisin Justinin palveluja tahoille, jotka haluavat tarttua toimialamurroksen tuomiin haasteisiin. He ovat rautaisia ammattilaisia ja hyviä tyyppejä. Asioita on helppo tehdä yhdessä, hän päättää.